keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Varmista onnistunut lomamatka!

Hei,
olen mukana Indiedaysin ja Vermanin yhteistyökampanjassa, jotenka mulla on ilo ja kunnia esitellä teille paria tuotetta, joihin sain tutustua silloin Indiedaysin Inspiration day2014:lla Vermanin pisteellä. Mukaan lähti matkatuotepaketti, joka on alla olevassa kuvassa esitelty.
Pahoittelen jo valmiiksi, etten ajanpuutteen takia jaksa muokata kuvia ^^

Vermanin Melarest on varmasti yksi suosituimmista melatoniini-valmisteista ja sitä saa kaikista apteekeista. Tämä on oivallinen matkalle mukaan, jotta ei sitten tarvi kärsiä aikaero-väsymyksestä. Ilman konsteja ensimmäiset päivät saattavat mennä ihan puihin väsymyksen takia. Tää on myös avuks niille, jotka kärsii unettomuudesta. Melatoniini on ihan luontainen hormoni, jota erittyy ihmisellä muun muassa käpyrauhasesta (käpylisäke). Jotenka tällä vain tehostetaan nukahtamista lisäämällä "tuotantoa" eikä ole siten vaarallista, ja siksi tätä kutsutaankin yöhormoniksi :)
Yks tabletti sisältää siis vaikuttavaa ainetta melatoniinia 1mg. Selostuksen mukaan suositellaan otettavan tyhjään mahaan veden kera hieman ennen nukkumaan menoa 1/2 - 5 tablettia, ja tätä 5 tablettia ei saa siis ylittää!
Itse en ole koskaan kokeillut Melarestia, vaikka meillä sitä omasta takaa kotoota löytyykin. Tätä täytynee kokeilla silloin kun tuntuu ettei uni tahdo tulla, ja olisi vaikka tärkeät kokeet tulossa ja ressi pitää hereillä. Jos ei halua saada unta lääkkeen avustuksella, täytyy illalla vähentää ärsykkeitä hyvissä ajoin, jotta nukahtaminen tapahtuisi mahdollisimman aikasin luonnostaa eli ne padit ja telkkarit kiinni, jotta aistien vilkastuttaminen vähentyisi ja siirtyminen tiedottomaan tilaan kävisi nopeammin. Jätän fysiologiset selitykset sikseen, koska kukaan ei jaksa niitä lukea, vaikka olenkin lukenut farmasian pääsykoetta varten hieman aiheesta :D

Wondermin Blister Defence -rakkolaastareita saa myös apteekeista. Nämä ovat todella kätevät, kun ne saa liimattua uudelleen hyvin ja niitä voi muotoilla vaikkapa saksilla sopivimmiksi minne niitä haluaakaan laittaa.
Itse käytän paljon erilaisia kenkiä, joten ne saattavat hikisinä päivinä aiheuttaa rakkoja jalkoihin. Joten olkaa fiksuja ja varautukaa niihin jo ennaltaehkäsevästi ennen kuin ne inhottavat rakot tulevat kesken lomamatkan. Eräällä etelänreissulla mulle tuli rakkoja jalkoihin koroista, kun siellä päivät käveli pitkin katuja. Sen tietää ettei kadut aina välttämättä ole kovin hygienistä.. Seuraavana aamuna heräsin hirveään särkyyn, varvas turvonnu ja tuntui kuin matoja olisi mennyt pitkin pohjetta, kun kiristi suonia. Samana päivänä lähdettiin onneksi takaisin Suomeen ja lääkäriin päästyäni todettiin verimyrkytys... Joten tässä tilanteessa jokunen rakkolaastari olisi säästäny mut tuskalta :>
Tässä vielä lähikuvaa tästä Wondermin silikonisesta laastarista. Tää kestää suihkua ja pysyy paikoillaan useita päiviä, joten kyseessä on laadukas rakkolaastari :) ei tarvine hermoja menettää temppuilevan rakkolaastarin takia siellä reissussa.
Tuossa vielä ohjeet näiden käyttöön, jos jokusella hukassa tai muuten vain haluaa tutkiskella, jos haluaa varmistaa ettei ole allerginen tietyille ainesosille.

Nyt kun on varmistettu et saadaa aikaerorasitus ja rakot kuntoon, niin toinen tärkeä on maitohappobakteerit! Etenkin kaukaisemmissa maissa tuo bakteerikanta on erilaisempi kuin Suomessa, joten mahaa täytyy myös muistaa matkalla.
Vermanin Relan maitohappobakteerit ovat varmasti monelle tuttuja esimerkiks antibioottien yhteydessä. Näitä Rela tabseja saa mansikan ja sitruksen makuisina apteekeista.
Eli siis 1purutabletti päivässä riittänee pitää masun kunnossa. Kuitenkin liiallisella käytöllä on laksatiivia vaikutuksia ^^ Yksi tabu sisältänee 100miljoonaa maitohappobakteeria, hurjaa :)
Matkalla toimiva maha on kaiken A ja O. Jos maha ei toimi niin kuin pitäisi, niin saattapi loma olla pilalla. Joten kannattaa tällainen purkki ainakin olla matkassa mukana ehkäisemässä, jotta reissusta tulisi onnistunut! Vielä kun mansikalle maistuuvat niin eikös noita syö mielellään :p

Tässä jokaisen rusketusta haikailevan unelma! Etelään kun lähtee niin silloin on monen mielessä, että sais brunaa ja kunnolla. Eihän sitä etelästä takasin Suomee voi tulla ihan valkosena ;-) Bioteekin aurinkokapseleita saa vähän kaikkialta, apteekeista ja hyvinvointikaupoista.
Ohjeina siis viikkoa kaks ennen varsinaista auringonottoa syörään 2 kapselia päivässä. Sen jälkeen napsitaan yks päivässä rusketuksen tehostukseen läpi kesän. Muistakaa että annostusta ei saa ylittää ja veden kanssa tämäkin kapseli. Tää sisältää siis pääasiassa karotenoideja eli alfa- ja beetakaroteenia. Kyseessä on ravintolisä, joka buustaa rusketusta ns luonnollisilla ainesosilla sisäisesti. Jos ei ole varaa kyseisiin ravintolisiin ja haluaisi silti kauniin rusketuksen, syö porkkanoita ja muita värikkäitä vihanneksia (sisältää beetakaroteenia). Kohtuus kaikessa, ettei itse vain muutu porkkanan väriseksi ;)
Tätä voi käyttää ympäri vuoden, jotta rusketus "pysyy" talvellakin, mutta tässä tapauksessa värit varastoituvat rasvakudoksiin ja näin iholle muodustava väri (rusketus) tulee eri periaattella kuin auringosta "saatava", mikä on vain hyvä asia! Auringon tuottama rusketus on vain ihon muodostamaa melaniinia, joka suojaa eli imee ylimäärän ultraviolettisäteilystä. Siispä ruskeampi iho suojaa paremmin haitallisilta säteilyiltä kuin vaalea iho. Liiallisella auringonotolla on huonotkin puolensa, se kuivattaa ihoa (tuhoaa kollageenisäikeitä) ja näin se vanhenee ja ryppyyntyy ennenaikaisesti -> uusi ongelma. Etenkin vaaleaihoisilla on suuri riski sairastua melanoomaan, ihosyöpään, liiallisella altistuksella. Teitä on varoitettu ;-)
 Itse aloitin popsimaan näitä tuossa maanantaina eli tänää tuli otettuu 6. kapseli ja vielä loppuviikko mennään 2kapselia per päivä ja sitten vain 1 per päivä koko kesä. Tuossa eilen tuli käristeltyy itteää koko päivä auringossa kun luin pääsykokeisiin. Kyllä se väri "tarttuu" hyvin täällä Suomessakin :) Tällä hetkellä siis käytössä lisäksi aurinkoöljy ja rusketuksen jälkeinen öljy, joka korostaa rusketusta. Ehkä joku päivä tänne pääsee kuva mun rusketusrajoista näkyviin ;p

Nyt teitä on opastettu, kuinka saada lomasta onnistunut! Ja miksei ihan arkipäivästäkin vain :)

Näihin kuviin ja tunnelmiin...
-satuer

edit 13.5: tekstiä muokattu sopivammaksi...

ps. Aurinkokapselit on tuottanu tulosta! Iho on kullanruskea, vaikkakin aurinkoa ottanu viimeks pääsiäisenä ja silloinkin nyt ensimmäisiä kertoja keväällä. Rusketus on tasainen ja jopa mun kalkkilaivan kapteenin naama näyttää eloisammalta. En olis ikinä uskonut, mut taisin just löytää talveks pelastuksen, nuo ihanaiset ruskeanpunaiset kapselit <3 pienen laskeskelun mukaan 15€:lla saa 50kapselia eli se tarkoittanee et 30snt/pv ja näin se tekee kuukaudessa 9€ ja sen mä olen valmis maksamaa, ettei tarvii mihinkää solkkuihin ja itseruskettaviin sortua :-)

Loppuun hehkeä rusketuskuva pääsiäisen hellepäiviltä...
.. Tais jotain rajanpoikasta ilmestyä.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Munarikasta pääsiäistä!

Tää on yks kevään juhla, mikä voi olla vuosittain aina erilainen. Toisena vuonna on vielä lunta, kun taas jonakin vuonna lumet on sulanu aikapäivää sitten. Tänä vuonna saa nauttia lämmintä pääsiäistä aivan upean sään kera! Kyllä sillä auringolla on piristäviä vaikutuksia ;)

Rairuoho ja silmäpuoli-tipu :)
Tää juhla ei merkitse mulle mitään uskonnollista, vaan enemmänkin virpomista, suklaamunia ja rairuohoa. Ja toki perinnesafkat, lähinnä mämmi vaan :) joillekin se on jeesuksen kärsimyksen muistelua ja sen semmosta.

Aatu
Tää on mun kissan, Hugon, ensimmäinen pääsiäinen meillä ja se kyllä niin rakastaa tätä juhlaa. Virpojien pajunkissat koristeltuina ja ohrasta kasvatettu ruoho on ehdottomia lemppareita ;) Toinen kissamme, Aatu, lähinnä vaan tykkää Hugon kanssa harventaa ruohoa eikä välitä niinkään höyhenillä varustetuista pajunkissoista. Laiska ja läski kun on... 
Hugo<3


Tuossa K-citymarketista kävin eurolla poimii vähän mämmiä. Mikä se semmoi pääsiäinen on ilman kyseistä hieman kyseenalaisen näköistä "herkkua"?:P Maku on hieman... No kyllä sitä syö, mutta kerman kanssa jopa herkullista. Päätin nyt kokeilla vaniljakastiketta, koska sen kanssa kaikki on hyvää! :)


No piti sitä sitten poimii sieltä cittarista yks puna alelaarista näin pääsiäisen kunniaks. Tää on ihanan lämminsävyinen, joten näin mun kalpeeseen ihoo ja vaaleisiin hiuksiin sopinee aivan loistavasti :) edelliset punani on jopa hiukan kylmäsävytteisiä, oikein punaisia. Lämminsävy meinaa siis hieman oranssihtavaa punaa, mut huulilla se näyttää ihan punaiselta kuitenkin, kuten älyvapaa-kuvasta näkee..^^ hups enpä jaksanut meikata

Lumenen huulipuna, sävyä 06
Oon laiska kuvailemaan yhtään mitään, joten ajattelin vaihtaa jossain vaiheessa järjestelmäkamerani minijärkkäriin, koska sitä on helpompi kantaa ja ottaa esille sekä se mahtuu pienempään tilaan. Tuo mun Canonin EOS50D on semmonen järkäle et jokapäiväiseen kuvaamiseen se on turhan raskas.. Mutta kun oikealle päälle sattuu, kuten tänää, niin kyllä niitä kuvia syntyy.
Oih, ihana kevät ja esiin pulpahtavat kukkaset! Etupihalta bongasin nämä kaunokaiset. Sinivuokkoja nuo ei oo, mutta nättejä ovat :) Pienen tutkiskelun jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että noi vois olla kevättähtiä.

Sen pidemmittä puheitta, hyvää pääsiäistä ja pidempää viikonloppua! :)
-satuer

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Kauneustuotteet = rakkaus

Heips!

Mietin et voisin vaikka tässä käydä läpi osaa mun tän hetkisistä suosikkituotteista. Ja uskoisin, et moni muukin on ihastunut tai suorastaan rakastunut kyseisiin tuotteisiin tai vastaaviin merkin tuotteisiin :) Salin jälkeen sai taas todeta, et on se ihana käydä pesulla, kun tuotteet on kohillaan ja saa rentoutua kunnolla rankan reenin jälkee. Siks haluankin ilmoittaa, että arjestakin voi ja saa nauttia näillä pienillä asioilla! Ja ken tietää, vaikka nää kyseiset tuotteet tulee löytymään ensi kerralla shopatessa sieltä ostoskorista ;)

Nämä rakkaudet löytyvät mun salikassista, jotta kukaan ei kotona kajoa niihin :p todella riittoisia ja kyllä on ihana hemmotella itseä tuoksuilla ja laadukkailla tuotteilla. AH<3


 Tässä on siis Aussien kosteuttava shampoo. Tää tarttu mukaan Vaasan Rewell centerin Emotionsista joskus kuukaus sitten, 3+1päivillä, jonka takia sai hieman halvemmalla. Onhan tuo hinnakas, mutta on se tuoksujensa ja toimivuuden takia kannattava sijoitus. Ja etenkin kun se on riittoisa! Mun pehkonki saa pestyy pienellä määrällä, joten tuo puteli tuo vielä monet rentouttavat pesuhetket.
Oon aina yrittäny pestä hiuksii shampool mahd. vähän, ettei hiukset vaurioitu entisestää ja rasvotu nopeammin. Aiemmin pesin hiukset kahden päivän välein shampoolla, mutta pienen ponnistelun jälkeen tämän tuotteen ansiosta suostun pesemään hiukset vasta 3. päivänä xd Tää todellakin puhdistaa hiukset tosi hyvin! :O et kuivasta päänahasta kärsivät etenkin kannattaa kokeilla ettei tarvii päivittäin pestä hiuksia (päänahkaa) niin se ei sitten kuivukaan niin nopsaa ja hilseile :)
Sokoksen nettikaupan mukaan hintaa on 17,50€. Omassa pussissa se tuntuu näin opiskelijalla, mutta tässä on lahjaideaa ;) ellei satu olemaan Satu, joka välillä haluaa tehdä rahakkaita sijoituksia.. Ehkä lopulta tää tuleekin halvemmaks kun ei tarvii pestä ku karkeesti noin 9-10krt/kk hiukset ja kerralla shampoota kuluu paljon vähemmän suhteessa näihin halvempiin tuotteisii (prisman "ota 2, maksa1" :D). Tai ku ite ainaki lorautan näitä halvemipia aineita huoletta et varmasti pesee, mut tässä ei oo sitä pelkoa eikä kalliit pesuaineet valu vaan viemäriin :)


 Tässä on sitten Aussien hoitoaine. En mä osannu oikee päättää mikä sopis mun päähän, joten päätin sitten ottaa tän tuoksun ja ennenkaikkea tehohoidon takia, vaikka tarjolla oli samaa sarjaa kosteuttava hoitoaine shampoon pariksi. Oon sellanen et annan hoitoaineen vaikuttaa päässä monta minuuttia, kunnes pesen sen pois. En tiedä miten fiksua se on hiusten kannalta et menee siks aikaa saunaa ja antaa vaikuttaa, mut tuleepahan kaks kärpästä samlla iskulla :p Hiukset on latvoista nykyää ku uudet tai eipä oo pahemmin kakshaarasia kävelly vastaa.
Tosin toi shampoo on niin tehokas et siks hiukset menee helposti takkuun :> Ehkä syynä on se etten laita hoitoainetta tyveen ollenkaa, joten takkuja löytyy vaa päänahan läheisyydestä :D ja pitkähiuksisten kakshaarasten avuks on myös et pesee vain rasvoittuneen kohdan shampool eli ainoastaan vain päänahan ja vaikka puolet hiusten pituudesta, ja sitten lopuksi pesee hoitoaineella latvat noin niskaan asti(riittää vain vaurioitunut osa). Näin mun hiukset pysyy puhtaampina pidempää, kun ei pistä hoitoainetta tyveen ollenkaa. Eikä se ole kyllä kerennyt oikeen vaurioituakaan et tarviis sen kummemin hoitoa..
Ja tämän putelin saa myös Sokoksen nettikaupasta hintaan 13,50€. Tuo on kätevä kun ei tarvii korkkia irrotella tai mitään, kun vain painaa ja pohjasta tulloo mössöt. Tämäkin hyvin riittoisaa tavaraa ettei tarvii kilokaupalla tunkea varmistaakseen toimivuuden :)

 Noh tässä kans yks hajurakkaus. Aika tyttömäinen väriltään ja hajultaan. Mut tämäkin niin riittosa et mitä ihmettä. Jättää ihon pehmeeks, vaikka jääkin aika emäksisen tuntuseks ("puhtaaks") eli suomeks nihkeen oloseks ku ei oo ihon pinnassa sillai rasvaa. Mut ei silti kuitenkaa kuivata ihoa. Ihme suihkugeeli mut saakeli, tätä en taida enää muuksi vaihtaa paitsi eri hajujen välillä :p I love... on kyllä nimensä veroinen. Must have!
Tätä ei näköjään tahdo sokoksen nettikaupasta löytyä, mut taatusti jokases Emotions-liikkeessä on!
Tuotteen esittely:
Juicy Watermelon

REVITALIZING SHOWER GEL

Feel revitalized with a burst of super juicy watermelon goodness.
All our revitalizing shower gels include our unique skin softening vitamin complex and Aloe Vera Leaf Juice to help moisturise and keep skin soft and supple. Oh and just for good luck we've added natural extract of watermelon fruit to help give you a super revitalized feeling. Yippee! For the record our yummy products are Soap Free, Paraben Free and pH Balanced.
Eli siis tuossa aikalailla mun kokemukset täsmää tuotteen lupauksia. Outoa, mut niin se pitäisikin olla!
 Ja nyt vartalovoina käytän Avonin caren kaakaota, joka on uutuus. Rakastuin. Tuoksu ja kaikki! <3 Vartalovoiksi helppo levittää ja riittoisa sekin :d tuli tänää salilla kehuja myös, että onpa hyvän tuoksuinen. Joten mun hajuaistit toimii vielä :p tän sarjan kaikki kaakaorasvat on kuulemma saanut paljon kehuja, joten eikös tässä ole tarpeeksi syitä hankkia tämä ihanuus ja hemmotella itseä!? :p iho on yhtä pehmeä kuin vauvanpylly, se on varma.

 Pitää sitä naamastakin pitää huolta. Tämä on myös Avonilta tilattu. Testasin ensin semmoista pienempää rasvapurkkikokoa, mutta se kun pääsi loppumaan, oli aika tilata uusi ja isompi:) Tässä  myös tuoksu on miellyttävä ja koostumus on rasvaisa, mutta silti imeytyy nopeasti jättäen ihon pehmeäksi. Olen todennut tämän toimivaksi itselleni. Omistan samaa sarjaa pienemmän purkin yövoidetta. Tuote on suunniteltu +25v, mutta pari vuotta sinne tänne ja täytyyhän tässä aloittaa taistelu ryppyjä vastaan ajoissa ^^

Ja sitten se tärkein... Mä ja mun ylikuivat silmänympärykset.. En tiedä miten ne saa kosteutettuu, mutta tää on ajanu asiaa ihan tarpeeks hyvin. Samaa sarjaa päivä- ja yövoiteeni kanssa. Kätevä tää ainakin on pienen kokonsa vuoksi. Silmät ei tunnu niin väsyneiltä, ku tätä käyttää:) Päivävoiteeseen nähden tää ei oo niin "rasvainen", joten ehkä siks mun silmänaluset ei kosteudu tarpeeks hyvin, ku täl hetkel tarviis (viimesen kuukauden ollut ongelmana). Mut silti tää on ihana, vuoden palvellut muuten aivan loistavasti!

Mä käytän monia eri rasvoja, koska mä oon jokseenkin pieni hamstraaja, kun multa löytyy mm. Avonilta eri purkkeja ja purnukoita. Täs suurimpana tehtävänä on päästä niistä eroo eli käyttää ne loppuun ennen kuin ostan mitään uutta. Jatkossa olis vaan ehkä hyvä ostaa se pienempi koko, mitä on tarjolla et loppuu nopeammin :> Uskon et moni on löytänyt itselleen sen täydellisen tuotteen, mut täytyy sekin muistaa, että tuotteen tarvittavuus voi vaihdella ajanjaksottain (kesä,talvi) ja näin ollen muutama vaihtoehto on hyvä olla. Ainakin enemmän omanlaista silmäruokaa ;)

Muistakaa ottaa kaikki ilo irti hemmotteluhetkistä!
satuer

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Helou, täällä mä taas!

Hyvää päivää kansa,

Tapatin mun edellisen blogini "Nails by Satu", koska en vaan jaksanu repii inspistä tarpeeks aiheesta "kynnet" (vaikka se onkin elämäni yksi intohimoisimpia aiheita) ja siks se lähtikin raiteiltaan.. Se ei ollut enää sitä mitä piti olla. Joten nyt päätin et aihe on enemmän vapaampi ja silti niin mua, ja näinpä pyöräytin tästä uuden blogin. Uuden elämän. Wuhuu!

No anyway, ehkä näin ei olisi tapahtunut, ellen olisi eksynyt ystäväni kanssa blogaajien päiville "Indiedays Inspiration day 2014". Tässä mä vaa, sain uutta ideaa ja inspistä tähän touhuun ja kaikista paras vaihtoehto oli deletoida menneisyys ja tehdä täysin uusi puhtaalta pohjalta. Ehkä joitakin kynsikuvia tännekin eksyy menneisyydestä omaan albumiinsa. Ehkä kaikista lohduttavinta, että kaikilla on tähän touhuu mahdollisuus. Joten jokanen, joka toivoo voivansa pitää avointa nettipäiväkirjaa niin siitä vaan, siinä ei menetä mitään. Paitsi yksityisyyden. :)

Joten nyt tää ulkoasu kaikkinee on aivan skeidaa, mut ehkä tässä joku päivä innostuu somistaa ja koristaa kaikella krääsällä, et on mielekkäämpää lukea ja kahtella :)

Ja lisäks tässä ajattelin postailla kyseiseltä blogaajien päiviltä lähipäivinä, jotta te ihmiset näätte, et miks tää touhu on palkitsevaa ja suosittua. Ja miksi mä täällä raapustan taas.

Mutta tärkein, mistä tulee tämä uusi blogin nimi.. No kriteereinä oli joku tosi mielenvikanen ja jotenkin mua. Satu Emilia Rotso on yhtäsuurikuin = satuer. Loppupääte -ia onkin se luovin osuus, joka jollakin tapaa kuvastaa et tää tarina kertoo musta. Heh, itsekästä :)

satuer